Archive for the ‘valokuvaus’ Category
Vanhoja kuvia lisätty
Hääkuvia lisätty arkistoon tässä eräänä päivänä, mutta koska ne ovat viime vuotisia, niin ei voi sanoa ”uusia” kuvia lisätty… :)
Muutamia potretteja ja dokumentaarisia kuvia Emmin ja Jarkon sekä Maaritin ja Antin häistä.
Tälle kesää en ottanut hääkuvauksia kalenteriin, mutta jos on paniikin poikasta ilmassa ja dokumentaarista kuvausta halutaan, niin pystyn kyllä jokusen keikan ottamaan. Mailia vaan liikkeelle ja katsotaan osuuko ajat kohilleen.
Valokuvanäyttelyä
Tulipas sitten käytyä vilkaisemassa omia (ja muiden) valokuvia ihan näyttelyn avajaisissa tänään Valveella. Punaista mattoa, toimittajien parvea ja kirkuvia faneja ei kylläkään ollut. Myös poliittisen eliitin puheet puuttuivat eikä kukaan tullut tarjoamaan taiteilija-apurahoja. Viiniä ja limppari toki oli, mutta olin autolla – eli limpparia kiitos. Kyseessä on siis ilmakitaran MM kisojen 15v juhlanäyttely. Käykää toki tekin katsomassa. Niin ja siellä viereisessä näyttelytilassa pyörii slideshowna kuvia jotka kannattaa myös vilasta.
Varaslähdön näyttelyyn voit ottaa vilkaisemalla kännykkäräpsyjä avajaisista.
Anne ja Jukka
Yleiselle puolelle kuva-arkistoon laitettu pieni setti kuvia Annen ja Jukan häistä maaliskuulta. Tsekkaa kuvat
Riikan ja Markon kuvat tulossa myöhemmin… Lisäksi sivumainintana se, että ilmeisesti jokunen ilmakitaraskaba kuvani tulee mukaan kisojen 15v juhlavuoden valokuvanäyttelyyn. Mutta siitäkin sitten myöhemmin lisää… :)
Kansainvälistä kuuluisuutta…

…Tai tiedä siitä kuuluisuudesta, mutta kansainvälistä kuitenkin :). Nimittäin tänään kolahti postilaatikkoon Deutsches Hygiene-Museumin uuden näyttelyn ”Was ist schön?” rinnalle julkaistu kirja jossa oli minunkin ottama kuva mukana. Etusivulla pienten mosaiikkimaisten kuvien joukossa ja lähes sivun kokoisena kirjan sisällä. Ja kuinka tuo mun kuva päätyi entisen Itä-Saksan kulttuurin kehtoon hygieniamuseon näyttelyn osaseksi? No, kuvamateriaalia keräävä tyyppi sattui bongaamaan sen Flickeristä :D Cool! Tuo kuva muuten on otettu vuoden 2009 ilmakitaran MM kisoista Oulusta ja löytyy vaikka tästä.
Huh huh mikä viikko
Olipa melko säpäkkä viikko tuo talvilomaviikko. Tai oikeastaan niitä lisälyöntejä ja rytmihäiriöitä aiheutti iMacin kovalevyrikko juuri kun olin ottanut työn alle satsin hääkuvia ja lisäksi samaan syssyyn oli tulossa reportaasikuvauskeikka ja kaverin häät (luonnollisesti pyydetty kuvaamaan sinnekin) joiden kuvat pitäisi saada kuoseihin. Ajattelin ensin itse vaihtaa tuon levyn, mutta katsottuani hetken aikaa youtubesta noita ohjevideoita ja luettuani muutamia sivustoja totesin parhaaksi selvittää kuinka saan koneen pikaisesti jonnekin muualle hoitoon.
Onneksi Oulun Systemalla on vielä oma huoltopiste Oulussa. Vein koneen sinne ja sain sen seuraavana päivänä takaisin. Kiintolevyn vaihto 50,- + uuden levyn hinta. En muuten todellakaan olisi itse alkanut tuohon hintaan levyä iMaciin vaihtamaan, sen verran hazardia hommaa kun talossa on vaimo, kaksi lasta ja kaksi kissaa (no, lapset kyllä osaa pysyä pois tieltä, mutta ne kissat ei. Saatika sitten mitä napinaa se olisi aiheuttanut jos konetta olisi olkanut rassaan esim keittiön pöydällä… ;)). Loppu hyvin, kaikki hyvin – uusi levy sisällä ja järjestelmän palautus ulkoiselta usb levyltä.

Muistakaa todellakin huolehtia niistä backupeista. Maceissä on 10.5 myötä tullut tuo loistava Time Machine joka hoitaa backupin hienosti (omppumaiseen tapaan, eli anna sen hoitaa sun puolesta kaikki – älä ajattele itse turhia ;)), mutta tokihan niitä löytyy muitakin jos haluaa lisävaihtoehtoja. Ja tuosta episodista tulikinmieleen, että taidan hankkia vielä jonkun ulkoisen kotelon/kehdon jonne heittää silloin tällöin SATA levyn ja ottaa ihan erikseen backuppeja esim. valokuvista ja pistää ne levyt sitten kirjahyllyyn talteen…
Mutta edelleenkin noista reppari- ja hääkuvista lisää myöhemmin. Tuossa vieressä kuitenkin yksi satunnainen maistiainen niistä kaverin häistä (kuva otettu Kokkokankaan seurakuntakeskuksessa Kempeleessä).
Kesän 2010 ensimmäinen hääkuvaus takana
Jep. Kyllä se varmaan on kesä – tai ainakin melkein – kun vuoden ekat dokumentaariset hääkuvaukset tuli heitettyä viime lauantaina. Kiitokset teille Anne ja Jukka, oli mukavata! Viettäkää nyt sitten aikaanne siellä paratiisisaarilla (prkl…). Nyt on sitten tuo toinen vaihe menossa, eli kuvien läpikäynti ja jälkikäsittelyt. Jos ei päivän/yön kuvauksella saa vielä riittävästi paikkoja jumiin, niin tämä koneella istuminen kyllä vie sen jutun finaaliin ja voittoon saakka. Kunhan kuvat ovat valmiit, niin sitten jossain vaiheessa laitan tännekin pienen koosteen. Vaan taitaa siihen väliin vielä yhdet toisetkin häät sekä lehden kuvaukset upota. Onneksi tätä ei tarvi sentään työkseen tehdä… ;) Siitäpä tulikin mieleen, että en muuten aio ottaa koko kesää täyteen kuvauksia. Heinäkuu vaikuttaisi jo täydeltä joten montaa sessiota ei taida ihan helposti enää upota tuolle kesälle. Mutta nyt ei muuta kuin hyvää yötä vaan kaikille!
Kesälauantait alkaa meneen…
Jänskä juttu ihan vaan näin ohimennen… Muutama hääkuvauskeikka ensi kesälle tuli sovituksi jo tuossa syksyllä ja sen jälkeen onkin ollu hetki hiljaisempaa. Mutta nyt on alkanut ihan viime päivien aikana tippumaan hääkuvauspyyntöjä useampiakin ensi kesää varten. Kiva homma, mutta tarvii jo oikeasti alkaa miettimään missä välissä se mun ja perheen kesäloma onkaan. Kun eihän tätä ole tarkoitus ihan työkseen tehdä, eihän? :)
Updeittiä naamakirjaan
Hilijasta ollu täällä blogipuolella. Saa kilijasta jos siltä tuntuu. Eilen illasta tuli kuitenkin omituinen olotila ja sen seurauksena uploudasin melekosen nipun kuvia tuonne naamakirjan puolelle. Joukossa vanhojakin tuttuja muilta saiteilta, mutta myös ”ennen näkemätöntä” pressimatskua ;)
The Irish Festival of Oulu 2009
Hiukan hiljaiseloa blogirintamalla, mutta muuten on taustalla tapahtunut. Viime viikko meni perheen kanssa lomaillessa Rodoksen saarella Kreikassa ja sitä ennen oli useamman päivän (kuvaus)putki irkkufestareilla.
Tällä viikolla onkin sitten jokunen ilta ja yö vierähtänyt noiden festarikuvien kanssa. Mutta nyt on tuokin rupeama saatu päätökseen – weppikuvat pukattu internjettiin ja täyden reson kuvat poltettu dvd:lle ja toimitus festarijärjestäjille. Ne festarikuvat muuten löytyy heti alkuunsa tuolta http://u.nu/837j3
Ikuinen rauha, onnellinen osa
Viime viikonloppuna olin hautajaisissa sekä vieraana että ”tilatun” valokuvaajan roolissa. Lainausmerkit siksi, että kyseessä oli sukulaiselta tullut pyyntö valokuvata hautajaiset muistoksi lähiomaisille. Vaikka hautajaisten ja surevan saattoväen kuvaaminen voikin jollain tasolla ajateltuna tuntua hiukan kiusalliselle tilanteelle, niin sellaisilla kuvilla on kuitenkin tärkeä merkitys omaisten surutyössä sekä myöhemmin muistuttamassa poismenneistä rakkaista ihmisistä kuin myös vielä keskuudessamme olevista tuttavista ja sukulaisista. Tavallaan yhtä merkittävää kuin vaikka häiden kuvaaminen. Luonnollisesti ilmapiiri on erilainen, mutta silti tilanne on samanlainen. Monesti häät ja hautajaiset ovat myös niitä harvoja tilaisuuksia jolloin kaukana toisistaan olevat sukulaiset ja tuttavat kohtaavat pitkienkin aikojen jälkeen. Kuvat konkretisoivat muistojamme.


